
Swift Diamond Whippets
Esittely


Olen Johanna Hänninen, 33 vuotias yrittäjä ja aktiivinen koiraharrastaja. Asun puolisoni Samin ja koiriemme kanssa keski-uusimaalla Järvenpäässä. Kilpailemme aktiivisesti ratajuoksua ja seuraamme lajia myös ulkomailla. Mieheni on kouluttautunut koetoimitsijaksi ja kuuluu Helsingin vinttikoirakerhon hallitukseen, kilpailutoimikuntaan ja löytyykin useimmiten radalta ajamasta viehettä tai muista hommista. Minä toimin Suomen vinttikoiraliitto ry:n virallisena mittamiehenä. Ja minkä ehdin olen kilpailuissa auttamassa toimihenkilötehtävissä omien koirien kilpailuttamisen lisäksi.
Kasvattajakurssin suoritin vuonna 2020 ja allekirjoitin kasvattajasitoumuksen. Kennelnimeni Swift Diamonds hyväksyttiin alkuvuodesta 2022. Olen jäsenenä Suomen kennelliitossa ja Whippet harrastajat ry:ssä. Tavoitteena minulla on kasvattaa tarkoin valituista yhdistelmistä terveitä, tasapainoisia, hyväluonteisia koiria, jotka ovat toimivia arkielämässä sekä harrastuksissa. Whippetissä arvostan suuresti vietikkyyttä. Pidän tärkeänä terveystutkimuksia ja pyrin laajasti tutkimaan koirani.
Meillä on ollut perheessä aina koiria ja heidän kanssa harrastettiin mm. näyttelyitä. Kasvatustyöhön pääsin tutustumaan nuoresta kun lähisukulaisista löytyi kasvattajia. Koirien kasvattaminen onkin ollut ajatuksissa siitä lähtien. Pentusuunnitelmia ollut matkan varrella mutta aina ne eivät mene suunnitelmien mukaan. Ensimmäinen ikioma koirani oli rodultaan pitkäkarvainen collie, hänen kanssa harrastin ahkerasti näyttelyitä sekä agilityä. Mieheni kotoa on myös löytynyt aina koiria. Minulla on ollut myös oma hevonen jonka kanssa kilpailimme estepuolella ja myös muita lemmikkieläimiä on löytynyt kotoa.